sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kannattaa reilata!

Meidän reili oli ihana.

Koto-Suomessa ollaan nyt oltu vajaat kaksi viikkoa ja haikeus reissun loppumisesta on hävinnyt, tänne on taas kotiuduttu. Tässä vähän tiivistelmää reiliasioista.

REILIN SUUNNITTELUSTA:
Älkää suunnitelko, mekään ei suunniteltu. Suunnittelemalla saa aikaan vain pettymyksiä ja harmistumista jos joku asia ei menekään niin kuin piti. PAITSI jos aiotte lentää Suomeen, päättäkää hyvissä ajoin reilin päätepiste ja varatkaa lento mahdollisimman kauan etukäteen! Niin meidän olisi kannattanut tehdä...

JUNISTA:
Junalla matkustaminen on alkukankeuden (=pari ekaa matkaa) jälkeen helppoa. Interrail Rail Planner App on ihan korvaamaton, sieltä näkee niin hyvin kaikki aikataulut sun muut junien tiedot! Me matkustimme välillä myös varauksellisilla junilla (eli siis silloin piti siis maksaa varausmaksu joka vaihteli matkasta ja maasta riippuen) ja joskus näin tekemällä säästettiin aikaa ja raidekilometrejä. Koko reili olisi varmaankin onnistunut tekemättä varauksia ollenkaan, mutta varauksellisten ja varauksettomien junien välillä on välillä huimia eroja: maksamalla pari euroa ekstraa pääsee paikasta A paikkaan B monta tuntia nopeammin. Joskus taas valittiin se hidas vaihtoehto ja säästettiin vähän rahaa.
Jotkut junat oli ihania: niissä oli wifi, siisti vessa ja mukavat tuolit. Sitten oli niitä ihan päinvastaisia, joissa joutui istumaan tiiviissä tunnelmissa ja vessan lähelle ei kannattanut mennä.

MATKASEURAN VALINNASTA:
Ei kannata lähteä reilaamaan tylsän tyypin kanssa. Kannattaa oikeasti valkata seuraksi joku sellainen, kenen kanssa tulee hyvin toimeen, sillä kun on kuukauden toisen kanssa lähes koko ajan, saattaa toisen naama alkaa ottaa päähän jossain vaiheessa. Meillä niin ei onneksi käynyt ja säästyttiin riidoilta reissun aikana. Toisaalta jos hyvää matkakamua ei tunnu löytyvän, lähde reilaamaan yksin. Silloin reilistä saa irti enemmän asioita ihan eri tavalla! Ja ikinä ei varmana tarvi olla yksin, koska hostelleissa tapaa niin paljon samassa tilanteessa olevia samanhenkisiä tyyppejä.

HOSTELLEISTA:
Ihan aina ei kannata valita sitä halvimpaa, opimme sen kantapään kautta Prahassa, kun oltiin siellä Harry Potter -paikassa. Hyviä sivustoja yöpaikan varaamiseen on esim. hostels.com, hostelworld.com ja hostelbooking.com. Kannattaa hiukan tsekkailla hostellin saamia arvosteluja ja kommentteja. Yleensä ne hostellit, jotka olivat saaneet hyvän arvosanan, olivat oikeasti hyviä. Kannattaa tarkistaa, mitkä asiat sisältyvät hintaan (aamupala, petivaatteet, säilytyslokero?)
Hengailkaa hostellien yhteisissä tiloissa, sillä siellä tapaa ihmisiä!

RAHASTA:
Meillä molemmilla matkaan kului lippuineen ja rinkkoineen kaikkineen n. 1700 euroa. Käytössä meillä oli suuntaa antava 30 euron päiväbudjetti, jota pidettiin yleisenä suuntalinjana muttei kuitenkaan menetetty yöunia sen ylittyessä. Ylityksiä tasoitti joidenkin päivien budjetin alittuminen (esimerkiksi Trieste-vierailumme, jolloin meidän ei tarvinut maksaa yöpymisistä eikä ruuista). Halvemmallakin olisimme päässeet, mutta silloin reissu ei ehkä olisi ollut enää niin nautittava.
Rahan kulumiseen vaikuttava asia on myös matka-ajankohta. Kesällä hinnat ovat korkeampia, koska on sesonkiaika. Näin ollen pitkän pennin pystyy säästämään, jos valitsee matkustusajankohdaksi vaikka syksyn tai jopa talven.

RINKAN SISÄLLÖSTÄ:
Pakkasimme molemmat mukaan yhdet pitkät housut, parit shortsit, monta paitaa (lyhythihaisia ja hihattomia), paljon alusvaatteita ja sukkia (koska ne eivät vie kovinkaan paljon tilaa), softshell-takin ja pitkähihaisen paidan. Kenkinä meillä oli Niket ja myöhemmin ostimme jostain varvastossut. Hyödyllisiä juttuja oli lusikka-haarukka, niskatyyny, lukko, vaijerilukko, pikku-lehtiö, kuulokkeet, kynät, särkylääkkeet, aurinkorasva, rakkolaastarit, savetit, matkapyyhe ja käsidesi. Pakkaamisten suhteen meillä oli siis onnistunut olo, koska ainut hyödytön asia oli makuupussi (oltiin aina hostellissa, jonka hintaan sisältyi petivaatteet) ja mun mukaan ottamat yhdet sukkahousut :D Mukaan olisi kannattanut ottaa matkapahoinvointilääkkeitä.
Pakkaamisista ei kuitenkaan kannata stressata, sillä kaikkea saa ostettua matkan varrelta.


Reilaaminen on ihan mahtava tapa nähdä Eurooppaa. Jos mietit reilille lähtöä, lähde. Jos et mieti reilille lähtöä, lähde silti. Reissusta jäi monta ihanaa muistoa ja rikastunut olo :) Ehkä me joskus vielä tehdään moinen matka!

Kiitos blogin lukijoille!



tiistai 29. heinäkuuta 2014

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Joskus ihminen voi olla HÖLMÖ. Se on kuitenkin vielä toisinaan ihan ok, että joku on hölmö. Jos kuitenkin ihmisiä on kaksi, niin jomman kumman pitäisi aina tajuta.

Olipa kerran eilinen, 28.7. klo 9.00, jolloin olimme juna-asemalla 20 minuuttia ennen meidän varaamamme Barcelona-Pariisi -junan lähtöä. Sitä ennen minä menin info-tiskille pyytämään lisää kirjoitustilaa reililippuun ja Ville meni ostamaan meille aamupalaa. Info-tiskillä odotti sellainen jysäys että voi huhhuh. Pyysin siis lippuun lisää kirjoitustilaa (jokainen junamatka täytyy kirjoittaa lippuun päivämäärineen ja kellonaikoineen ja meiltä oli kirjoitusrivit loppu) ja mies tiskillä vastasi, että voi antaa sitä meille lisää, mutta tuskin sillä on niin väliä, koska nythän on lipun viimeinen käyttöpäivä. Siinä vaiheessa nielasin kuolat väärään kurkkuun ja kiitin kauniisti lisätilasta ja meinasin saada sydärin. Tittididiididiiii: MEIDÄN REILILIPUN VIIMEINEN VOIMASSAOLOPÄIVÄ OLIKIN JO 28. EIKÄ 29.7. Etsin Villen käsiini ja jaoin informaation ja oltiin ihan ällikällä lyötyjä. Meidän suunnitelmat menisi ihan uusiksi. Miten päästään kotiin? Mitäs nyt tehdään? ÄÄÄÄÄ

Noustiin Pariisin-junaan ja oltiin molemmat ihan sekasin. Justiinsa oltiin juteltu, miten hyvin meidän reili oli mennyt, kun mitään ei ollut sattunut, meitä ei oltu varastettu, ei oltu saatu ripulia tai jääty auton alle eikä oltu sekoiltu junien kanssa. Miten joku voi ylinpäänsä muistaa reililipun viimeisen voimassaolopäivän väärin? Varsinkin jos meitä on vielä kaksi?!

Alkushokki meni parin tunnin päästä ohi ja suurin masennus ylitettiin ja tajuttiin, ettei tässä olla maailmanlopun edessä. Pahin, mikä mokasta seuraa, on vain ekstra rahanmeno. Päätettiin edetä suunnitelman mukaan niin pitkälle kuin mahdollista reililipun kanssa ja suosiolla maksaa loput matkat itse ja ostaa ihan kunnon lippuja.

Jatkettiin eilen Pariisista siis Frankfurtiin ja sieltä yöjunalla Hampuriin. Yöjuna lähti eilen illalla klo 23.25 joten päästiin vielä reililipulla junaan, koska se kuitenkin lähti vikan voimassaolopäivän puolella vaikkakin oli perillä Hampurissa vasta tänäaamuna klo 6.50.

Tänään sitten suosiolla hammasta purren ostettiin lippu Hampurista Köpikseen, mistä taas mentiin Malmöön. Malmöstä jatkettiin matkaa Tukholmaa kohti, ja itse asiassa tällä hetkellä ollaan juurikin tässä Malmö-Tukholma -junassa. Ruotsin junat on ihania, kun niissä on wifi! Mennään yöksi tänään Södertäljessä asuvan serkkuni luokse, ja aamulla lähdetään laivalla kohti Turkua. Varattiin matka tänään.

Joka tapauksessa tämä meidän moka maksoi meille yli satasen. Auts! Yritetään kuitenkin olla positiivisia: se on vähemmän kuin se lento, jota yritettiin varata. Junalla matkustaminen kotiin tuli siis mokasta huolimatta halvemmaksi. Satanen on myös pieni hinta siihen nähden, että sillä matkustettiin kahden maan läpi. Nyt pystytään jo nauramaan omalle tyhmyydelle, jokseenkin toistaiseksi vähän noloina:D

Juna on perillä tunnin päästä ja odotetaan innolla suihkuun ja sänkyyn pääsemistä. Ollaan nimittäin nyt matkustettu 34 tuntia.  Huomenna on aikainen herätys, sillä juna Södertäljestä ja metro Södertäljen juna-asemalta satamaan vie yhteensä noin tunnin. Siihen täytyy vielä plussata hölmöilypelivara ja se, että satamassa täytyy olla vähintään 30min ennen lähtöä. Se tarkoittaa, että meidän täytyy lähteä serkun hoivista kuuden maissa.

Ei voi käsittää, että huomenillalla ollaan kotona. On ihanaa nähdä rakkaat ihmiset, mutta kun on ollut näin ihana kuukausi takana, harmittaa väkisinkin, että se loppuu.

Uunot Epsanjassa

Viimeinen pysäkki ennen kotiinlähtöä: Barcelona. Oltiin siellä viisi (!!!!) päivää, kolmessa eri hostellissa. Barcelona on oikeesti hostellien luvattu kaupunki, koska niitä oli siellä vaikka kuinka paljon ja ne oli tosi hienoja! Kaikki kolme joissa oltiin, meni hostellien kärkiviisikkoon koko reissun ajalta.

Yksi päivä meillä meni melkein kokonaan siihen, että mietittiin miten päästään takaisin Suomeen. Selailtiin kaikkia lentoja, äkkilähtöjä ja lentojen ja lauttojen yhdistelmiä, mutta kaikki oli hirmu kalliita. Oltiin jo millin lähellä lennon varaamista (kiitos Repsulle vaivannäöstä!), mutta viimeiset "halvat" paikat ehti mennä. Lennoista kun ei hirmuisesti yli 200 raaskisi maksaa (varsinkaan silloin jos on koko ajan ajatellut, että niitä saisi halpalentoyhtiöiltä jollain viidelläkympillä). Soudettiin ja huovattiin aika kauan ja mietittiin päämme puhki ja loppujen lopuksi päätettiin, että tullaan junalla takaisin Suomeen. Viimeinen reililipun voimassaolopäivä olisi 29.7. joten varattiin 28. pvä aamujuna Barcelonasta Pariisiin ja suunniteltiin, että jatketaan siitä Hampuri-Köpis-Tukholma-Turku.

Barcelonassa yhdistyi tosi kivasti kaupunki- ja rantaloma. Ollaan jo vähän täynnä kaupungilla kävelyä ja kirkkoja jne. mutta Sagrada Familia -kirkko teki kyllä silti vaikutuksen. Ihan uskomatonta että sitä on jo rakennettu joku 200 vuotta, eikä vieläkään saatu valmiiksi. Käytiin myös hassulla pilvenpiirtäjällä, joka on Barcelonan kolmanneksi korkein.

Iso käsi Barcelonan metroille! Kuljettiin siellä tosi paljon metrolla. Kartat ja linjat oli tosi selkeitä! Niin selkeitä, että meikäläiset ei häslännyt siellä kertaakaan!

Muuten sitten oltiinkin Barcelonassa rannalla ja tutustuttiin myös vähän yöelämään. Me molemmat oltiin koko ajan vähän haikeina kotiinlähdön suhteen. Aika meni niin nopeasti!

Nizza<3

Kolme yötä Nizzassa ja biitsi rentoutti meitä kivasti (reilaaminen kun on niin stressaavaa).
Sinne pääseminen oli taas parin mutkan takana, koska meidän piti matkustaa Pisasta yöjunalla Nizzaan, mutta jahka päästiin Genovaan (missä meillä piti olla junanvaihto), onni ei ollut meidän kaveri. Genova-Nizza -matkan juna olikin nimittäin venäläinen yksityisjuna, johon olisi tarvinut jonkun erikoislipun. Meitä reilaajia oli siinä n.12 kaikki samassa tilanteessa. Kello 1 yöllä, ei päästä junaan ja joka ikinen hotelli ja hostelli täynnä ja seuraava juna lähtisi klo 6 aamulla. Ajateltiin, että jäädään juna-asemalle siihen asti, mutta pian poliisit tuli ilmoittamaan, että he sulkevat aseman. Äideille sydäriuutinen: tämän kaiken johdosta koettiin siis eka yömme puistossa. Meitä oli samassa veneessä onneksi aika monta, ja porukkaan liittyi vielä muita matkalaisia yöpaikkaa vailla. Kokemus sekin...

Nizzassa olo oli likainen ja suihku kuulosti ihan uskomattoman hyvältä piiitkän matkustuksen ja puistoyön jälkeen. Jouduttiin kuitenkin odottelemaan 1,5 tuntia check iniä, koska huoneet ei ollut valmiita....

Nizza kaikkiaan oli mukava kaupunki! Yksi ilta vietettiin Monacossa ihaillen vähän glamouria ja muuten oltiin rannalla, nautittiin auringosta ja pyörittiin kaupungilla.

Mun hieno rantapyyhe!!!

Rahan tuoksu periaatteessa leijaili Monte Carlossa, siellä 9/10 autoista oli tollasia..

Formulamutka

Casinon sisällä olisi ollut ihan jees käydä, mutta meidän vaatteet ei olisi kelvannut James Bondien sekaan:(

torstai 24. heinäkuuta 2014

Venetsia, Rooma ja Pisa

Emme olleet varannut Venetsiasta sen kummemmin hostellia, mentiin vaan sinne ja etittiin wifi-kahvila. Ville luuli tilanneensa kahvia, mutta saikin vain lasillisen kuumaa maitoa :D Löydettiin kiva hostelli ja varattiin yksi yö. Venetsian hinnat ei kovinkaan hellineet meikäläisten lompakkoja, joten tyydyttiin ihan vain lyhyeen visiittiin. 
Hostellin löytäminen osoittautui aika hankalaksi, koska kännykän navigaattori neuvoi meidät jonnekin ihan väärään paikkaan. Ei siinä muuten mitään, mutta lämpötila oli yli 30 astetta ja meillä oli ne kauheat riippakivet selässä.... Aina kun tsombaillaan vähänkin enemmän rinkat selässä, on ihan törkeen kuuma...ja se rinkka muuten lämmittää selkää aika kivasti, voin kertoo. Nolottaa mukavasti heivata se rinkka pois harteilta check inissä, kun paita on ihan läpimärkä..

Loppujen lopuksi löydettiin kuitenkin perille ja lähdettiin käpystelemään Venetsian ympäri! Se oli kyllä kaunis. Mutta iiiiihan tiukassa turisteja. Oikeestaan siellä ei paljon muuta nähnytkään kuin vyölaukkuja, sandaaleja ja kameroita. Ville luki jostain, että siellä käy päivittäin noin 50 000 turistia, joten ei ihmekään.

Tykättiin kovasti maisemista, muttei pysytty kyllä ollenkaan kartalla siellä kävellessä.... Mutta eksymällä siellä näkikin eniten :)




Seuraava päämäärä oli Rooma, mistä varattiin jo Venetsiassa kaksi yötä aika arpomalla jostain hostellista, joka oli suht lähellä sekä juna-asemaa että keskustaa. 
Meidän ekan päivän eka tavoite oli pestä pyykit. Koska hostellin pyykkisysteemi oli vähän urpo, päätettiin etsiä pesula. Haettiin sellaista varmaan tunti ja kun vihdoin löydettiin yksi, tajuttiin että se oli ihan hostellia lähellä. Jätettiin likapyykit pesulamiehen hoiviin ja lähdettiin syömään. Sade kuitenkin yllätti meidät syömisen jälkeen ja se ei sitten todellakaan ollut mitään pientä ropinaa vaan ihan kunnon kaatosadetta... Niinpä ostettiin katukauppiaalta sateenvarjo (Ville tinkasi hienosti femmasta kolmeen euroon) ja pian taas lähdettiin pyykinhakumatkalle. Vähän kastuneina päästiin kuitenkin puhtaiden pyykkiemme kanssa takaisin hostellille ja varsinkin mä olin erittäin onnellinen koko rinkallisesta puhtaita vaatteita<3


Illalla lähdettiin kävelemään kaupungille ihan ilman sen kummempaa päämäärää ja noin kolmen minuutin kävelyn jälkeen tajuttiin olevamme Colosseumilla. Meillä kävi kyllä jäätävä munkki hostellin kanssa, ei todellakaan tajuttu että se on niin lähellä keskustaa. Ihailtiin hämärtyvää Roomaa ja rakastuttiin siihen. NIIIIN kaunista!
Käytiin myös reissun toisella ihan oikealla illallisella. Kolmen ruokalajin menu+viini maksoi 16 euroa ravintolassa, jonka terassilta tyyliin näkyi Colosseum, AH!

Seuraavana päivänä lähdettiin Vatikaanivaltioon. Hienoa se oli, mutta se turistien määrä oli jotain jäätävää. Jonojen pituudet kirkkoon ja museoon voitiin mitata oikeesti varmaan kilometreissä.

Sitten menimme Rooman keskustaan ja yritimme kierrellä päänähtvyyksiä läpi. Mä odotin ihan ylivoimaisesti eniten Fontana di trevin näkemistä, koska pienenä (okei joku kolme vuotta sitte) katottiin aina Lizzie McGuiren Popstar-leffaa ja se on kuvattu Roomassa ja siinä näkyy se suihkulähde. Ja aina oon halunnut nähdä sen. Kun päästiin suihkulähteen luo, meitä (=mua) odotti suurestakin suurempi pettymys: SITÄ REMPATTIIN. Tai jotain. Siinä ei ollut vettä, ympärillä oli telineitä ja mulle tuli suru puseroon. Siihen eteen oli kyhätty joku säälittävä jalkojenhuuhteluallas, johon sai heittää kolikon ja toivoa ja siihen oli kauhea tungos. (Nippelitiedon nappelitrivia a la Ville: fontana di treviin heitetään päivittäin n. 3000 euroa ja ne rahat kerätään ja lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen).

Pettymyksen nieleskelyn jälkeen turisteiltiin vielä jonkin aikaa ja törmättiin myös ihan parhaaseen katusoittajaryhmään, jota kuunneltiin aika kauan. Sitten palattiin hostellille, lepuuteltiin jalkoja ja lähdettiin vielä kävelemään ilta-Roomaan. Jokaisen kyllä pitäisi nähdä se!

Niiin kaunis meidän lempparirakennus Roomassa, eikä tiedetä mikä se on..

Espanjalaiset rappuset

Tässä nyt sitte tää kuuluisa "suihkulähde" :(
Pantheon


Roomassa vietettyjen kahden yön jälkeen suunnattiin päiväreissulle Pisaan. Siellä ei kovasti ollut muuta kuin toi Kalteva torni. Se näytti livenä aika hölmöltä:D Pisasta ei sen kummemmin ole kerrottavaa, koska vietettiin siellä vain pari tuntia ja sitten lähdettiin jatkamaan matkaa tatkoituksena mennä yöjunilla Nizzaan.

Pääteltiin, että näin kuuluu poseerata tornilla.....
...koska siellä oli pari muutakin samoissa asennoissa:D


Loppuun vielä Vatikaani-kuvat! Ei nähty paavia.